Aihearkisto: Mustakallion kennel

Nepin ja Martin pennut syntyivät

Mustakallion S-pennut syntyivät yöllä 10.5.2023. Nepin synnytys sujui hyvin. Kaikki 7 pentua (4 urosta ja 3 narttua) olivat elinvoimaisia ja hyvin voivia.  Emä ja pennut voivat hyvin. Kaikki pennut ovat varattuina ja heille on luvassa oikein hyvät metsästävät kodit.

Millin synnytys ja surullinen menetys

Millin synnytys käynnistyi perjantaina 18.11.2022. Avautumisvaihe oli pitkä. Kävimme sunnuntaina aamulla eläinlääkärissä tarkistuksessa kun pentuja ei ollut vieläkään kuulunut. Lääkärissä pentujen sydänäänet kuuluivat hyvin ja kaikki oli kunnossa. Milli sai kalcium-piikin, sillä kalsium-arvon todettiin olevan viitearvon alarajoilla. Meitä rohkaistiin odottamaan vielä maanantai aamuun saakka ja tulemaan sitten takaisin, mikäli pentuja ei vieläkään kuuluisi. Ponnistusvaihe alkoi kuitenkin yöllä ja yön ja aamuyön aikana 3 pentua syntyi. Viimeisimmän syntyneen pennun jälkeen Millin tila heikkeni kuitenkin äkillisesti ja menetimme Millin sekä loput syntymättömät pennut. Otimme Nepin keinoemoksi pennuille ja hän alkoi hoitaa heti pentuja kuten omiaan. Pentuja ruokittiin 3 tunnin välein emonmaidokorvikkeella. Tiistaina aamulla huomasimme, että toinen narttupennuista ei enää imenyt kunnolla ja oli väsyneen oloinen. Huomasimme vatsassa muutaman näppylän ja sieraimesta tuli vähän verta. Nopeasti teimme johtopäätöksen herpesviiruksesta, josta olimme kuulleet huhuja. Syötimme edelleen pentua ja pidimme sitä lämpimänä, mutta se menehtyi iltaan mennessä. Keskiviikkona huomasimme myös toisen narttupennun oireet. Sen virtsan seassa näkyi hieman verta. Heti ymmärsimme, että menetämme myös tämän pennun. Tätäkin narttua yritettiin pitää elossa, mutta torstaina myös sekin menehtyi. Luultavasti pitkittynyt synnytys ja stressi laukaisivat Millillä herpesviiruksen, jonka seurauksena syntymättömiä pentuja menehtyi kohtuun ja tulehdutti kohdun synnytyksen aikana. Meillä oli jäljellä pentulaatikossa enää urospentu. Pelkäsimme sen hengen puolesta kovasti. Se kuitenkin oli vahva ja terhakka poika eikä saanut tartuntaa. Mustakallion Rebel jäi kaikeksi onneksi henkiin ja on todella elinvoimainen ja terve pentu, joka nyt ilahduttaa jo uudessa kodissaan omistajiaan.

Tällaista painajaista ei toivoisi kenellekään kasvattajalle. Toipuminen menetyksestä on vielä kesken, mutta pahin suru on jo selätetty. Kasvattajina olemme toki tietoisia riskeistä, joita synnytykseen liittyy, mutta ei ongelmiin osannut ennalta varautua. Tähän saakka kaikki Mustakallion synnytykset ovat sujuneet ilman ongelmia. Millillä olisi ollut vielä monta hyvää metsästysvuotta jäljellä. Nyt Mustakalliossa elämä jatkuu kolmen koiran kanssa. Alaka tosin on jo melkein 13 -vuotias, joten siitä luopuminen on lähitulevaisuudessa edessä. Millin muistamme ikuisesti sen avoimesta ja iloisesta luonteesta ja loputtomasta tekemisen innosta. Lepää rauhassa Milli. Ikävöimme sinua.

Milli on astutettu

Millin juoksut alkoivat odotetusti juuri ennen metsäkanalinnustuksen aloitusta. Joka syksyiseen reissuumme pohjoisen tuntureille ja vaaroille saatiin lisätoimintaa, kun Milli astutettiin suunnitelmien mukaan 21.9.2022. Astutus sujui mukavasti. Nyt jännityksellä odotellaan seuraavat viikot, onko Milli kantava. Millin ja Paven R-pentuja (Mustakallion Milli & Præstbrogård’s Pope) odotetaan syntyväksi marraskuun loppupuolella viikolla 47.

Pentuvarauksia voidaan vielä ottaa vastaan metsästäviin koteihin.

Q-pennut syntyivät

Nepin pennut syntyivät hieman yllättäen sunnuntaina 15.5.2022. Pienikokoisessa pentuessa oli 4 narttua ja 1 uros. Tiineysvuorokausia Nepillä oli toki takana jo 60, mutta jotenkin oletimme pentujen syntyvän vasta hieman myöhemmin. Ei kannata tehdä tällaisia olettamuksia! Synnytys käynnistyi aamupäivällä ja pennut syntyivät lopulta alkuyön aikana tai näin luulimme. Neppi vaikutti synnytyksen jälkeen hieman levottomalta, mutta enempää pentuja ei kuulunut. Aamupäivällä vielä hiukan mietimme Nepin pientä levottomuutta, mutta suuntasimme silti pihatöihin. Kun palasimme pihalta kotiin oli yllätys suuri, kun pentulaatikossa oli yksi märkä pentu. Harri teki nopean laskutoimituksen ja tajusi, että vielä oli syntynyt yksi pentu. Kaikeksi onneksi se oli oikein elinvoimainen urospentu, vaikka syntyi muita pentuja yli 12 tuntia myöhemmin. Pennut olivat todella tasakokoisia ja “tasalaatuisia”.

Neppi on astutettu ja todettu kantavaksi

Neppi astutettiin Boratilla 16.3.2022.  Astutus sujui onnistuneesti ja olemme todenneet Nepin kantavaksi. Nepin vointi on ollut koko tiineysajan oikein hyvä, joskin ruoka maistuu hieman vaihtelevasti ja närästys sekä kuumuus vaivaavat välillä. Nepin liikkeet ovat muuttuneet viime päivinä normaalia varovaisemmiksi. Q-pentuja odotetaan syntyväksi kenneliimme viikon 20 lopulle.

Neppi, 51. tiineysvrk

Luovutusikäiset O-pennut

Kaikki pennut todettiin eläinlääkärin tarkastuksessa terveiksi eikä mitään puutteita havaittu. Tosi reippaat O-pennut tulivat luovutusikään juhannuksen jälkeen 26.6.2020. Kaikki pennut lähtivät uusiin omiin koteihinsa heti luovutusikään tulessaan.

Orre ja Juha-Pekka, MIKKELI

Odin ja Veli-Pekka, KURU

Oiva ja Tuomas, KURU

O-savu ja Hannu, KIIMINKI

Outausva ja Marko, RIIHIMÄKI

Nepin pennut syntyivät

Neppi synnytti 8.5.2020 viisi pentua, joista neljä oli uroksia ja yksi narttu. Pienessä pentueessa elo on ollut hyvin tyytyväistä, maitoa ja hoivaa on riittänyt kaikille erinomaisesti. Pennut ovat nyt alkaneet kävellä ja niiden silmät ovat auenneet. HIljalleen ne ovat kiinnostuneet toisistaan ja leikkivätkin jo keskenään lyhyitä hetkiä. Viikon päästä meno on jo varmaan paljon vauhdikkaampaa ja pennut pääsevät ulkoilemaan.

Neppi ei tullut tiineeksi

Neppi ja Walther -yhdistelmä jäi valitettavasti toteutumatta tällä kertaa. Neppi ei tullut tiineeksi. Pentuja varanneille on ilmoitettu asiasta. Kaikesta pettymyksestä huolimatta muistoihin jäi mukava Tanskan reissu ihanien ja vieraanvarasten ystävien luona.

Neppi on astutettu

Neppi aloitti juoksut reilusti oletettua aiemmin kesken Utsjoelle suuntautuneen riekostusreissun. Heti kotiin päästyämme aloimme pikaisesti tehdä matkajärjestelyjä. Harrilla oli lomatkin sopivat meneillään niin sen suhteen ei tarvinnut miettiä. Lentoajankohtaa aikaistetiin vielä viime hetkellä kun näytti siltä, että alunperin varatulla lennolla 1.10 Harri ja Neppi saattaisivat olla liian myöhään uroksen luona.

Harri ja Neppi lensivät aamulennolla 29.9 Billundiin. Uroksen kasvattajat olivat heitä vastassa lentokentällä ja kyyditsivät ja majoittivat heidät luonaan Tarmissa. Lentomatka ruumassa kumpaankin suntaan sujui Nepillä hyvihin. Neppi astutettiin 29.9 uroksena suunnitelmien mukaan Præstbrogård’s Walther. Astutus sujui hyvin ja sopuisasti ja se uusittiiin vielä 30.9.

Nyt kovasti pidetään peukkuja ylhäällä, että Mustakallion kennellissä olisi pieniä tuhisijoita joulukuun alussa.

Kasvattajapalkinto 2018

Saksanseisojakerho ry palkitsee vuosittain parhaan karkeakarvaisten saksanseisojien kasvattajan. Palkinto jaetaan sille kasvattajalle, jolla on eniten koepalkittuja pentuja yhdessä pentueessa. Tänä vuonna Kennel Mustakallion sai tämän kiertopalkinnon, kasvattajataulun, vuodeksi tuvan seinälle. Tämä oli meille ensimmäinen kerta ja palkinnon mahdollisti N-pentue. Todella mahtavaa, että olemme saaneet aktiivisia omistajia N-pentueen koirille.