Mustakallion pentuja on lähtenyt maailmalle kolmessa sukupolvessa. Kaikki pentueemme pohjautuvat kantanarttuumme Almaan.
Kasvatustyömme perustuu avoimuuteen. Kaikista omien koiriemme tai kasvattiemme terveyteen liittyvistä “vioista” kerrotaan rotujärjestön jalostustoimikunnalle. Vain avoimuudella voimme viedä rotua eteenpäin
Olemme tukena myös sen jälkeen kun pentu siirtyy uuteen kotiin. Annamme tarvittaessa koulutusapua ja ohjausta ja meille voi myös tulla kouluttamaan pentua. Kannustamme osallistumaan koetoimintaan, joka antaa näyttöä kasvatustyömme onnistumisesta. Toivomme terveystutkimuksissa käyntiä vähintään lonkka- ja kyynärnivelkuvausten verran.
Pentueista voit lukea lisää kasvatit-valikon pentuekohtailta sivuilta.